Ystävyys

On surullista, että hetki sitten kirjoitin toksisesta ystävyydestä, niin aika pian sen jälkeen mun elämästä lähtee taas yksi henkilö.

Kaikki alkoi viime kesänä, kun J meni naimisiin ja aloin enempi juttelee hänen siskonsa kanssa. Ystävystyttiin, meillä synkkas tosi hyvin, kun alettii pitää yhteyt. Olin sillo jo vähä irtaantunu J seurasta, itseasias jo ennen häitä. Mulla oli omat terveyshuoleni ja kaikki, niin oli vaan liikaa. Sit huomasin, että J joi todella paljon ja usein!

Kesällä hengailtii isolla porukalla usein ja sit AINA jotain ihmeellistä säätöö alkoi, kun J oli paikalla miehensä kanssa ja sit lopuks aina joku suuttui. Sit alettii selvittelee kuka teki mitä ja vika oli aina jossai toisessa.

Mun silmät alkoi avautuu kaikkeen ja ennen kaikkea siihen, että mun ei tarvi aina olla se pelastaja, auttaja.. On siis lukemattomia kertoja, kun olen ollut kuskina, lainannut rahaa ja mitähä kaikkea.. oikeesti ollut läsnä! Mä en koskaan oo saanu kiitosta mistään, mitä oon hänen/heiä eteen tehnyt. Usein jopa lähdin moneksi tunniksi kuskiksi ties minne ja tää kaikki vaikutti kotona kaikkeen..

Kesäl lähdin sit J siskon luokse ja päätin, et mitä mun tarvii J:lle kertoa siitä reissusta, koska eihän se sille kuulu, et kenen kanssa mä hengailen. No tää olikin sit ongelma, kun hän kuuli asiasta ja oon salaillu asiaa. Öö no en, koska en vaa kokenut mitenkää, et olisin tilivelvollinen mun menemisistä hänelle.

Sit mä aloin kesän jälkeen oikeesti vähitellen vähentää olemista J seurassa, koska huomasin, että todella usein hän joi ja mun seura kelpas aina, kun itekki join. Mä en oo sellanen, joka juo kokoajan, mulla on perhe ja työ. Sitä touhua ku siin jokutosen tovin oikeesti kattos sivusta selvinpäin, niin silmät aukes ja varsinki siihe, että kuinka AINA tuli jotain ylimäärästä draamaa ilmaan.

Mulla oli paljon itteni kans haasteita ja oman jaksamisen, niin karsin tietosesti sellaset asiat ympäriltä pois, jotka söi mun jaksamista. Taisin jopa J:lle sanoa, että haluun nyt keskittyy itteeni.

No sit hmm.. mitähän se oli, lokakuussa yhtäkkii yks perjantai alkaa paukkuu mulle viestii.. Hetken olin sillee, että en pal mitää sanonu, mutta sitten.. sit sanoin suoraan mitä tunnen. No tää nyt ei kelvannu hänelle.. tai liekkö sit kolahti, kun mä vihdoin sanoin jotain, enkä vaan ollut se, joka on hiljaa ja ei sano vastaan. Mulla kun ei salattavaa ole, niin lyhykäisyydessään tässä kiteytetty kaikki. Olen asiani sanonu suoraan ja paskaa vaan saan niskaani. Ja jälkeenpäin saanu kuulla, kuinka mä väitän että he ryyppää kokoajan, no hitto ko niin ne tekee ja sen näkee kaikki. Ja on paljon muutakin mitä tän jälkeen J yrittänyt, mm. mun ja oman J:ni suhteen saada rakoilee, tässä nyt ei iha onnistunut.