Believe in yourself!

On hurjaa miettiä, että kuinka paljon kaikkea on mahtunut viimeiseen kahteen vuoteen. Kuinka pohjalla olen käynyt ja silti jotenkin sieltä päässyt ylös.

Ihmiset, jotka eivät ole masennusta sairastaneet eivät tiedä millaista helvettiä se oikeasti on. Itselläni oli kokoajan olo, että tukehdun, rintaa puristaa, koska on vaan niin paha olla. Aloin olemaan etäinen, sulkeutunut. En mä sitä tahallani tehnyt, sairaus mussa vaikutti siihen. Elämänhalu katosi täysin, vaikka kun ajattelee kuinka ihana perhe mulla on, lapset on mulle ihan kaikki. Ei sitä sairaana vaan osaa nähdä niitä hyviä asioita ympärillä.

Muistan ekan kerran, kun sain masennus diagnoosin, ajattelin että ei mulla voi sitä olla. Mut kummasti alkoi sit vaan palaset loksahtelee paikalleen ja sain syyn kaikelle pahalle ololle, itkuisuudelle ja vetäytyneisyydelle. Vihdoin tiesin mikä mulla on. Itselle oli vaan ihan tajuttoman rankkaa myöntää se. Menihän siinä tovi kun uskalsin kellekkään kertoa, häpesin sairautta. Nyt ajateltuna ni mietin, että miksi? Aivan normaali sairaus ja yleinen, mutta kun siitä ei vaan puhuta! Se on se syy miksi mä puhun, kerron avoimesti.

Mulla on ollut onni, että mun ympärillä on ollu välittäviä ihmisiä, aivan mahtavaa hoitohenkilökuntaa. Kaikkien tuki ja apu on auttanu mua ja siks mä oon nyt just tässä kirjottamassa tätä. Eihän tää matka tähän päivään oo todellakaan ollu ruusuilla tanssimista, mut on vaan ollu pakko antaa itelle aikaa toipua ja hyväksyy ittensä just tämmösenä.

Itsetunto mulla on ollut ihan älyttömän heikko, johtuen yläaste aikaisesta kiusaamisesta. Se vaikuttaa vielä tänä päivänäkin. Huomaan monissa asioissa, että en tahdo luottaa itteeni, vaikka mun pitäs!

Salilla käyminen on mulle ihan älyttömän hyvä keino alkaa luottaa itteensä. Siihen toki oon myös saanu sielläkin apua Tanjalta. Oon ikuisesti kiitollinen siitä, että löysin Tanjan ja oon saanu olla hänen ohjauksessaan. Tanjan avulla mä oon uskaltanu salilla haastaa itteeni ja mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Oon saanu salilla purkaa mun pahaa oloa ja sieltä lähtiessä oon ku toinen ihminen. Parhainta on ollut Tanjan palaute rankan treenin jälkeen, kuinka jaksoin kauheen rääkin kunnialla läpi. Huomaa, että miten voi mieltä piristää kun saa positiivista palautetta 😊 Kiitos Tanja ku oot jaksanu valmentaa mua ❤

Syksyllä en osannu nauttia pienistä arkisista asioista. Eilen huomasin illalla, että kuinka tyytyväinen oon elämääni nyt. Mulla oikeesti menee hyvin, mulla on hyvä olla. Mä oon ylpee ittestäni ja ennen kaikkea; MÄ USKON ITSEENI!

Ite voin sanoa, että kyllä sieltä suosta ylös pääsee nousemaan, kun hakee apua ja ottaa sitä vastaan.

USKO ITSEESI JA RAKASTA ITSEÄSI!