Ajattelin avata aihetta Toksinen kaverisuhde. Mulla on elämässä ollut tämmöinen ystävä, jonka kanssa ystävyys on mulle tuottanut todella paljon pahaa henkisesti.
Tutustuin tähän kaveriin, sanotaan vaikka häntä Essiksi, vuosia sitten kun olin vielä töissä vanhusten parissa. Essi oli mukava, meistä tuli todella läheiset.
Oltiin tiiviisti tekemisissä useamman vuoden, Essistä tuli meidän yhden lapsen kummi. Essi tapasi uuden miehen ja sit alkoi kaikki muuttumaan. Essi ei enää soitellut usein, nähtiin harvemmin. Mua tarvittiin vaan sillon, kun Essi tarvitsi tukea tai apua. Mä olin niin sillon itekki huonona, että en osannut sanoa ei. Mun omat voimat oli valmiiksi jo loppu ja kulutin vielä itseäni enempi loppuun, kun tuin ystävää.
Sit yhtäkkiä Essi vaan katos, sanomatta mitään. Muistan laittaneeni viestiä, että josko nähtäisiin ja sain vastaukseksi: ”Nyt ei oo hyvä hetki, ilmoitan sit ku on” Tätä hyvää hetkeä ei tullut koskaan.
Meni vuosia, tai no tuosta 8-10 vuotta, kun yhtäkkiä nyt viime vuonna olin työtehtävissä labrassa asukkaan tukena. No yllätys olikin suuri, kun ESSI oli siellä ja tietenkin hän kutsui juuri meidät.
Siinä varovasti ohimennen muistan kysyneeni, että muistatko mua ollenkaa. Vastasi, että tottakai ja sanoi, että olisi kiva käyä kahvilla.
No sen päivän aikana Essiltä tulikin viestiä mulle. Hän halusi rakentaa ystävyyttä uudestaan, mulle oli vaikeaa, koska muistin sen kuinka hän vaan katos mun elämästä.
Olin taas Essin tukena, kun parisuhde päättyi. Sit tuli kesä 2023, Essi tuli meidän kanssa Rantajameille ja sen reissun seurauksena hän tutustui J ystävään, sanottakoon vaikka Rami.
Essi ja Rami alkoi tapailemaan ja kas miten taas alkoi tässä käymään.. Ajan mittaan Essi lopetti taas yhteydenpidon.
Väsyin siihen, että aina MINÄ yritin pitää ystävyyttä yllä. Sain turhia lupauksia tapaamisista, taas kerran.
Lopulta päätin, että mä voin paremmin kun annan vaan olla. Tajusin, että kelpasin vaan ja ainoastaan sillon, kun tarvitaan apua. Ei, mä en aio olla enää se auttaja!
Vihdoin voin hengittää ja voin hyvin. Toki huomaan, että kovin vähän ystäviä mulla on, mutta ehkä mielummi näin, kun että voin huonosti jonkun seurassa.
Ehkä koitan tässä myös sanoa, että Muista arvostaa itseäsi! Älä anna kenenkään saada sua tuntemaan arvottomuutta, sä oot tärkeä! ❤️
Tämä vuosi on ollut melkoinen! Tai no isot jutut alkoi jo viimevuonna.
Elo-syyskuussa 2023 mulla alkoi vasemmasta silmästä näkö sumenee ja ihan pikselimössöä oli näkökenttä sekä silmää särki kovin. Mulla oli työterveydessä varattuna aika muissa asioissa ja samalla sitten kysyin silmän oireista. Lääkäri tutki ja laittoi lähetteen Meilahteen silmäsairaalaan. Siellä tehtiin paljon tutkimuksia ja mm.pään magneettikuvat. Silmästä ei löytynyt mitään, MUTTA aivovaltimoista löytyi pullistuma.
Lääkärin sanat ”Ei tästä tarvi huolestua” oli ihan huuhaa puhetta mulle. Tottakai kaivoin googlesta kaiken tiedon aiheesta, ei ois kannattanu. Sit alkoi piinaava odotus lisätutkimuksiin. Mulle tehtiin varjoaine TT kuvaus päähän loka-marraskuussa ja siellä selvis paremmin pullistuman koko. Oli pieni, mutta lääkäri oli samaa mieltä mun kanssa, että se operoidaan.
Lääkäri sanoi, että ei kiirettä asian kanssa ja aikasintaan keväällä -24 kutsu tulee. Ja taas alkoi piinaava odotus.. No tästä käynnistä n.2pv päästä tuli viesti puhelimeen, että mulle on varattuna Laaja aivovaltimoiden suonensisäinen tukkiminen Marraskuun loppuun. Huh.. tästä sit alkoi jännitys.
Vihdoin koitti se päivä, kun aamulla klo 7 piti olla Meilahdessa Siltasairaalassa. J vei mut ja jäi oottaa mun kanssa sinne siihen saakka, että kutsu kävi.. No olin hoitajan luona esivalmisteluissa just, kun tuli tieto, että pääsen saliin. Muistan vaan, että mua pelotti ihan sikana.. Sit nukahdinkin ja seuraavaks herään teholta ja en saanu liikahtaa 6h! Nivusesta valtimon kautta menivät aivoihin ja sulkivat pullistuman. Jotain kipuja mul oli, ehkä enempi selkään alkoi särkee, kun joutus makaa selällään koko ajan. Vihdoin se 6h meni ja mut siirrettiinki Neuron osastolle, vaikka alkuun oli tieto, että oon teholla yön yli.
Osastolla olin muutaman yön, päänsärkyä oli jonkin verran. Kotiuduin ja sit alkoikin kauhee päänsärkykierre. Kävin Lohjalla päivystyksessä, Jorvin päivystyksessä ja iha turhaa.. Lisää vaa särkylääkkeitä. Tais olla jotain joulukuun alkua, kun menin takas töihin ja päätä särki kovin. En pystyny koko työvuoroa olemaan, kipu oli niin järkyttävää.
Tulin kotiin ja hetken olin tässä ja mietin, että millä hemmetillä mä pääsen sairaalalle päivystykseen. Ääni väristen soitin kaverille ja hän miehensä kanssa vei mut. Pääsin onneks aika nopsaan hoitajan luo ja sit vuodepaikalle. Labroja otettii ties kui pal, lääkkeitä meni suoneen ja myös suun kautta. Lääkäri konsultoi Siltasairaalaan kokoajan, yöllä otettii uudet varjoaine TT kuvat. Kuvat siistit ja kaikki ennallaan. Aamulla lääkäri tuli ja sanoi, että tuun siirtymään osastolle, kipu pitää saada nyt kuriin. Mut siirrettiin sairaalan puolelle ja taas paljon eri kipulääkkeitä kokeiltiin, mistään ei apua. Muutaman päivän osastolla olon jälkeen mulla aloitettiin Gabapentin lääke, 3x päivässä. Noh täähän on tosi vahva hermokipulääke ja meinasin pyörtyillä aina jalkeilla ollessa. Lääkitys muutettiin ja meni sit vain aamuin-illoin. Vihdoin alkoi kivut loppuu ja pääsin jouluksi kotiin. Lääkitys jatkui kuukauden verran.
Talvella mun oikea ranne oikutteli ja jännetupen tulehdusta puski, se myös leikattiin ja helpotus tuli samantie.
ABDOMINOPLASTIA
Tän vuoden keväällä sain vihdoin soiton, että mun Abdominoplastia asia on edennyt ja oisin pääsemässä leikkaukseen 29.5.
Koitti kauan odotettu leikkauspäivä, Lohjalla tehtiin. Aamulla 7 leikoon oottelee. Hieman ennen klo 12 vihdoin tuli mun vuoro päästä saliin. Muistan, että taas olin kauhuissani.. Sit nukuttivat ja heräsin joskus klo 16 jälkeen heräämöstä kovien kipujen kanssa. Kirurgihan sanoi, että tän leikkauksen jälkeen yleensä pääsee jo heti kotia 😳 Sanoin, että mulla ei ole kotona aikuista vahtimassa, näinpä siirryin osastolle yöksi.
No olihan ne kivut kovat! Seuraavana päivänä kotiuduin ja sit alkoikin iso toipuminen. Tukiliivi piti olla 24/7 päällä, arpien suojana oli haavateipit. Napaa olivat myös lyhentäneet. Viikko leikkauksesta navasta otettiin ompeleet pois ja muu haava katsottiin läpi ja vaihdettiin puhtaat teipit.
Sovittiin haavahoitajan kanssa siitä taas viikonpäähän tapaaminen. No sit tuli se seuraava viikko ja aloin kattoo, et maha pömpöttää hassusti ja tuntuu sellanen hölskyminen. Maha oli kuin vesisänky, hölsky puolelta toiselle. Soitin haavahoitajalle, kipuja ei just ollu ni sovittii, että ootan sovittuun aikaan, joka oli muutaman päivän päästä.
Tunti tän puhelun jälkeen mulla alkoi kovat kivut alavatsalla. Kaiken kukkuraks J oli työreissulla Berliinissä just. Tilasin taksin, ois pitäny lanssilla mennä. Taas päivystykseen istuu ja siel istuinki yli 2h! Kivut karseet ja nyt ei otettu todesta. Taistelun jälkeen pääsin makaamaan, sit taas labroja otettii.
Sit jossai välis mul nous korkee kuume, labrois selvis et CRP koholla ja leukkarit myös. Siirto sairaalaan osastolle. Crp:t jatkoi nousua kokoajan vaikka antibiottia meni suonensisäisesti kokoajan. Maha ultrattiin ja siel huomattiin, että serooma oli päässy tulee. Vatsa täynnä nestettä. Samantien punktoivat ja tulihan sieltä 7,2dl todella ällöttävän väristä kamaa ulos 🤢
Tulehdusarvot silti jatkoi nousua ja sit viel tehtiin vatsaan varjoaine TT. Sieltä selvis, että edelleen on nestettä. Tais olla torstai, kun asennettii aamusta dreeni, jotta neste lähtee valuu ulos. Sit oli samalla selvinny, että mikä tulehdus jyllää ja olihan siellä 2 eri tulehdusta. Tilanne ollut aika vakava 🙄😬 Sit tuli tieto, että mut siirretään Jorviin hoitoon. Lohjalla ei ollut plastiikkakirurgei paikalla, jos olis tarvinu alkaa leikkaa uusiks.
Ambulanssilla siirto ja Jorvissa hoito jatkui edelleen samana. Uudet antibiotit meni, dreeni paikallaan. Vihdoin alkoi kivut helpottaa ja uskalsin vähä käyä liilkuu. J tuli käymään Jorvissa, käytiin kahvilla. Crp arvot lähti laskemaan ja pääsin kotiin viikonloppuna. Vahva antibiottikuuri suun kautta, kahta eri lääkettä.
Vointi alkoi onneks kohenee vihdoin. Kävin vielä haavahoitajalla näyttää haavaa, kaikki kunnossa. Pieni aukile oli, joka alkoi vasta parantumaan, kun paine oltii saatu vatsasta pois. Viikon verra kotona hoisin haavaa itse hopealapuilla.
Leikkauksesta tuli 4vk sairaslomaa ja tähän perään sain 3vk kesäloman. Kesäloma alkoi ja pääsin nauttimaan uudesta masusta! Vointi oli hyvä ja kaikki oli takanapäin.
Nyt näin jälkeenpäin oon silti sitä mieltä, että en kadu leikkausta, vaikka tulikin ikävä komplikaatio.
Oon päässy pitkästä aikaa menee kuntosalille ja nautin siitä. Liikkuminen helpompaa, kun ei löysä vatsa roiku ja hölsky tossa. Olihan sitä ihoa sen pari kiloa otettu pois.
Voihan aika, kun vierähtää eteenpäin.. Paljon on tapahtunut vuodessa, lapsen sairastuminen ja sen tuomat haasteet, huoli.. Oma jaksaminen oli viime syksynä koetuksella.
Elokuun alussa meidän ihana rakas Aada äkillisesti meni huonoon kuntoon ja jouduimme vaikean päätöksen eteen.. Aadan oli parempi päästä tuskistaan 😭 Kun Aada tuli meille pian Leevin kuoleman jälkeen, ajattelin että saatais paljon yhteistä aikaa. Sainhan mä vihdoin sen kauan kaipaamani mäyräkoiran. Aada jätti ison aukon mun sydämeen. Pienessä ajassa siitä koirasta tuli valtavan tärkeä ja rakas.
No sitten.. Marraskuussa mun oma jaksaminen romahti. Mä en vaan enää jaksanut. Aluksi en edes itse tajunnut, että kuinka huonosti voin. Oli aika vetää jarru pohjaan ja ottaa taukoa. Jäin sairaslomalle töistä ja keskityin vaan itseeni ja omaan hyvinvointiin. Kävin juttelemassa työterveyspsykologille, lääkärille ja sieltä ohjattiin psykiatrille. Lääkitykseen tehtiin muutoksia. Psykiatri kehoitti hakemaan kelalta 3.vuotta psykoterapiaa. Otin selvää asiasta ja voin sitä hakea, lääkärin lausunnon saan ja niin ihana tuuri, että se mun terapeutti jolla aikasemmin kävin, ottaa mut taas asiakkaaksi!
Salilla oon taas alkanu käymään, tuntuu hyvälle päästää höyryt ulos ja tulee tosi hyvä fiilis.
Joulukuussa 2021 teimme harppauksen tulevaisuuden eteen..
Olemme aina tasaisin ajoin selailleet asuntoilmoituksia, sitten sieltä tuli eteen: 5h+k paritalo. Siis täähän on aivan täydellinen! Kokeiltiin mitä tapahtuu, kun laitettiin asuntosäätiölle hakemus menee. Meno kerrostalossa alkoi mennä vähän levottomaksi, naapurirapussa edelleen levottomuus jatkui ja huutoa sekä tavaroiden heittelyä ei vaan enää jaksanut. Illalla nukkumaan mennessä kuuntelet sitä tappelua ja aamulla, kun heräät sama jatkuu.
Saimme pian tietää, että olemme hakijoiden joukossa sijalla 1. Päätös otammeko asunnon vastaan pitikin tehdä hyvin pian. Keskusteltuamme ja saimme käytännön kaikki asiat kuntoon, otimme asunnon vastaan. Siitä alkoikin sitten pikkuhiljaa tavaroiden pakkaamista, joistakin tavaroista luopumista.
Helmikuussa sitten iski taas korona. J sairastui ensin, sitten minä, Santtu ja Tinja. Minä olin meistä kipein. Pinja säästyi tältä kierrokselta. Viikon verran siinä meni kotona sairastaessa.
Muutto uuteen kotiin alkoi häämöttää, muuttopäiväksi saimme sovittua 25.2.22. No 2 päivää ennen muutttoa tulee puhelu, että asunnolla on yläkerran kylppärissa remontti kesken, muutamme siis remontin keskelle. Toki mietimme, että mites pesut ja wc käynnit, koska alakerrasta puuttui veskistä suihku kokonaan, kun kävimme katsomassa asuntoa. Tämä oli onneksi asennettu takaisin.
Muutto saatiin hoidettua ja vanhan asunnon avaimet palautettiin 28.2.22. Olihan melkoista elää rempan keskellä, aamut alkoi sillä, että remonttiporukka tuli klo 8 ja lähtivät 14:30-15 maissa.
Vihdoin viime perjantaina 11.3 saimme kylpyhuoneen käyttöön ja pääsimme saunaan! Vielä oli muutamia seinien maalauksia kesken ja ne tultiin hoitamaan heti maanantaina 14.3. Tiistaina 15.3 tuli isännöitsijä ja remonttifirman mies katsomaan lopputuloksen ja kävimme muutamat pienet puutteet vielä läpi ja nämä tullaan perjantaina korjaamaan.
Lapset on ollut aivan innoissaan, kun kaikki saivat omat huoneet. Aada tykkää, kun ei ole portaita mentävänä. Kissat olivat aluksi todella ihmeissään, mutta pikkuhiljaa nekin on alkanut tottumaan uuteen ympäristöön ja siihen, että on 2 kerrosta joiden välillä kulkea.
Kyllä vain.. Se katala paskiainen löysi tien meidän perheeseen. Pinja sai positiivisen koronatuloksen 6.12. Meni hetkessä sen päivän suunnitelmat uusiksi ja kummasti koko loppuviikko tyhjentyi sovituista menoista. Alkuun Pinja oli todella kipeä, nyt selkeesti alkaa helpottaa, mutta on vielä todella räkäinen ja yskäinen. Itsekkin jonkun flunssan sain ja kävin toki heti testissä, negatiivinen se oli. Jotain apua ollut rokotuksista. Karanteenissa ollaan 😏
Mutta mutta.. Melkoista hulinaa ollut täällä meidän talossa. Naapuri rappuun muutti ennen kesää huumeiden käyttäjä pariskunta ja he ovat kyl pitäneet huolta, että täällä talossa ei aina öisin nukuta. Heidän naapuriin oon tutustunu tässä viimesen 6kk aikana ja huh mikä meno siel on ollut.. Mutta HUOMENNA pitäs niiden tyyppien lähteä, epäilen kyllä.. 😏 Mut tää uus tuttavuus, Jenni! Hitto sentäs kuin mukava ja ihana ihminen hän on. En uskonut, että vois naapurista löytää tollasen helmen! 🥰 Oon Jennin kanssa usein viettänyt aikaa ☺️
Mulla on menny tosi hyvin leikkauksen jälkeen! Toki lonkka on oikutellut ja lonkkanivelen limapussi tulehtui, joutunu hakee 2 kortisoni pistosta siihen. Jospa se alkais rauhottuu.
Mutta siis.. pudotettuja kiloja on nyt 50! Ihan hurja määrä! 😳 Uusi työ on ollut myös aivan mahtava paikka! Meillä on niin loistava tiimi töissä ja asukkaat on todella mahtavia! Tänään kävin kaupungilla asukkaan kanssa ja kyl sitä vaan huomaa, että mä tykkään mun työstä ❤️ Paremmalla ajalla pakko kertoo enempi 🤭 Niin isoja asioita tapahtunut tässä, että ei meinaa pysyy enää mukana itekkään.
Alla on kuva nykyhetki vs. viimevuoden elokuu.. Jotain on kyllä tapahtunut!
Tää kuva on töissä otettu ja siitä näkee, kuinka ilonen oon mun työstä ja viihdyn siellä.
Asia, jota en vieläkään pysty sisäistämään on se, että olen koko tän pääle vuoden projektin aikana saanut pudotettua painoa 30 kiloa! Miettii, et se ois 60 voipakettia!
Muutenkin ei tahdo aivot pysyä tässä mukana. Kropassa tapahtuu muutoksia kokoajan, toki vaatteissa sen huomaan.. Mutta edelleen peilissä mua katsoo se sama +30 kiloinen isokokoinen ihminen.
Tässä viimepäivinä on tullut hetkiä, kun on joutunu turvautuu pikaruokaan. Mutta enpä paljoo sitä pysty syömään. Hieman ranskiksia ja sit tulee stoppi. Tänään koitin riisikebabbia, sain vähän syötyy ja sit ne lensikin vessanpönttöön kaaressa. Ei vaan nuo ruuat oo enää mun juttu.
Viime viikolla keskiviikkona sain puhelun, joka mullisti mun tulevaisuuden ihan täysin. Oon hakenut muualle töihin ja sain puhelun, että sain sen paikan! ASPA palveluille ohjaajaksi tuetunasumisen yksikköön. Torstaina ilmoitin töissä, että irtisanon itseni ja lähen muualle töihin. Tällä viikolla mulla on enää 4 työpäivää ja sit alkaa kesäloma. 1.7 alkaa uudet työt.
Kyllä tuli jotensakki helpottava olo, kun pääsen päiväkodilta pois. Viimeiset 2v oon sitä miettiny ja puhunu, että se ei oo mun juttu enää. Nyt vihdoin se tapahtuu ja asiat alkaa rullaa oikeeseen suuntaan. Tää vuosi on kyl ollut isojen muutosten vuosi!
Tottakai sieltä päiväkodilta jään kaipaamaan muutamia työkavereita, heiän kanssa on ollut ihana tehdä töitä. Toivon, että yhteyttä voitais pitää edelleen ja aina moikataan kun tavataan ☺️
Tässä tohinassa unohtunut ihan tämä.. Ennen leikkausta, kun minulle tehtiin vatsalaukuntähystys, niin sieltä jo tuloksista tuli ilmi, että suolinukka on olematon ja suolistossa tulehdustila päällä. Lääkäri passitti mut sit menee verikokeisiin, josta katottiin jotain keliakian vasta-ainearvoja? ja ne oli mulla selkeesti koholla.
Puhelun sain tuloksista ja mulla todettiin keliakia. Oli aika yllätys ja niin totaalinen shokki, tieto tuli 2vk ennen leikkausta. Uuden opettelu, ois pitäny ENE kuurilla olla.. ihan mahdottomuus.
En ole vieläkään päässyt ravitsemusterapeutille keliakia asiasta. Jo pelkästään tää leikkaus on iso asia ja muuttaa paljon ruokailuja. Hieman oon ollu hukassa ja kuinka tarkkana saa olla kaikkien ruokien suhteen. Isoja muutoksia, jotka vie aikaa opetteluun ja tottumiseen.
Viimeiset päivät käynnistyy ennen töihinpaluuta. Ensi viikolla on kyllä vaik 1 työpäivä, ihan hyvä et todella pehmee lasku takas töihin. Vähä kyl jännittää, kuinka töissä syömiset menee. Ja muutenki mun olot.. Herkästi tulee huono olo ja oksennan. Ja toki se jännittää, et miten työkaverit ottaa mut taas vastaan. Oon kuitenki aika paljon jo taas kutistunut siitä, kun viimeks töissä olin.
Leikkaus on takanapäin, se oli silloin 4.5. Klo 8 piti olla Jorvissa, J vei mut sinne. Muista koska oisin niin kovin jännittäny. Puin leikkausvaatteet päälle ja sit iski kauhee migreeni, sain siihen särkylääkkeen ja pötköttelin sängyllä. Klo 10 mua tultiin hakee leikkaussaliin ja sit en muistakkaa enää pal mitään.
Muistikuvat on jostain klo 14 paikkeilta heräämöstä, kun mua patisteltiin ylös sängystä. Olin niin mömmöissä, et eihä siitä tullu yhtään mitään. Kivut oli myös todella kovat. En ees muista kauanko olin siellä heräämössä. Se mies hoitaja oli kyl aika kivan näkönen 😀
Osastolle siirryin jossain vaiheessa, huoneessa oli mun lisäksi 3 muuta ja kaikki oltii ollu lihavuusleikkauksessa. Kipulääkkeitä jouduin pyytää, koska mua sattus kovin. En pystyny kivuilta ees olee pystyssä ja sit ku olin, niin menin aivan valkoiseksi. Vessassa piti käyä, mut turhaan.. en saanu mitään tehtyy siellä. Illalla alkoi olee tuskaa jo, kun vessassa ei mitään tullut ja sanoin yöhoitajalle, et nyt on pakko katetroida, en saa muuten pissaa tulee. No onneks hän teki sen ja kas kun olikin rakko täynnä.
Yleensä leikkauksesta seuraavana päivänä kotiudutaan, mut mä olin niin huonossa kunnossa, et mä jäin vielä toiseksi yöksi sairaalaan. Ja ihan myös sen takia, et olin varma pissaamisen sujumisesta. Mulla myös nousi hieman lämpö ja kivut oli kovat. Muut huonetoverit kotiutui ja vaihdettii numerot, jotta saatiin WA ryhmä tehtyä, on ollut mukava kuulumisia vaihtaa leikkauksen jälkeen.
Toka yö oli todella rikkonainen, huoneeseen tuli uusia ihmisiä pitkin yötä ja ei sii pal nukuttu. Tokana aamuna sain jo velliä syödäkseni ja ai että se maistu hyvälle, kun edellis päivä menny vaan mehulla ja vedellä.
Vointi oli muutenkin jo paljon parempi. J tuli hakemaan mua sairaalalta klo 16 jälkeen, autossa istuminen oli kyllä tuskaa.
Huomenna tulee 2 viikkoa leikkauksesta ja mun vointi on nyt hyvä. Syömiset sujuu, saan syödä jo vähä vapaammin, toki pitää muistaa syödä hitaasti. Paino on hyvin laskenut nyt leikkauksen jälkeen, kokonaispudotus tän projektin aikana on jo -27kiloa.
Töihin menen 27.5 tosin vain siksi yhdeksi päiväksi, seuraavana päivänä on käynti Jorvissa. Olot on sellaiset, et voisin jo hyvin olla töissä nyt. Mutta kyl tää on tarpeen kotona olla, ei saa liikaa rehkii, jotta ompeleet ei repeydy mahassa.
Alla kuva havainnollistamaan, millainen mun mahalaukku on nykyään.
Tänään 4.3 oli käynti Jorvissa. Siellä oli tapaaminen sairaanhoitajan, ravitsemusterapeutin, kirurgin ja anestesialääkärin kanssa. Koko päivä meni..
Sit se tärkein asia.. MÄ PÄÄSEN LEIKKAUKSEEN!!! 4.5.21 olis THE DAY! Hippase jännittää.
Mulla on paino tippunu hyvin, leikkaukseen jokin tavoite asetettiin, mulle se oli -2,7kg. Toisille ketä oli samaan aikaan sanottiin, että 10 kiloa pitää tiputtaa painoa vielä. Huh, mulla ei ois tollasia lukemia enää saanu, ainakaan 2kk sisällä.
Ennen leikkausta on vielä yksi käynti Jorvissa, 20.4 sellainen PREOP päivä, siellä kerrotaan mitä leikkauspäivänä tapahtuu ja saa muuta tietoa tulevaa varten.
Tää kaikki alkaa tuntuu todelliselta nyt. Päivä on tiedossa ja nyt vaan ootellaan.. Mua vähä alkoi jännittää.
Muutoksia kyllä tälle vuodelle itselle lupasin ja tämä on niistä suurin! Yksi muutos vielä olisi, mutta siitä vasta sitten jos sen eteen tapahtuu jotain.
On niin mahtavaa saada tänne kirjattua ylös nyt muutoksia mitä omassa kehossa tulee tapahtumaan.
Ikeassa pyörähdin myös Jorvin jälkeen. Vaatehuoneeseen kävin hakemassa sellaisen säilytysjärjestelmän, jonka sain luvan ostaa ja asentaa tuonne. Viikonlopun aikana asennetaan se ja saan vähän järjestykseen tavaroita! Liinavaatteet varsinkin.. Meidän sängyn alla on isot tilat säilytykseen ollut nyt, mutta pitäisi uusi sänky ostaa ja sit se tila lähtee. Nyt saan nuo lakanat muualle vihdoin.
Viel enempi vaan oon sitä mieltä, että mä oon tyytyväinen elämääni nyt. Palaset alkaa loksahtelee paikalleen 🤗
2020 loppuvuosi meni ihan hyvin, sairaslomalla oman jaksamisen takia olin n.1kk. Lääkitykseen tehtiin muutoksia ja se todellakin auttoi.
Joulukuun 16pv töissä lasta nostaessa selästä kuului posahdus ja kauhea kipu valtasi kehon. Sinnitellen olin viimeiset 30min töissä. Ilta oli tuskaa ja kivut oli kovat. 6pv päästä tapahtumasta hakeuduin mehiläiseen kipujen takia ja sain seuraavalle pvlle ajan magneettitutkimuksiin, sieltä selvisi, että mulla oli tullut välilevynpullistuma rintarankaan 7-8 nikaman väliin. Siitä alkoikin sairasloma. Olen ollut koko tammikuun nyt sairaslomalla, jotta selkä saa parantua. Ensiviikolla tiistaina pitäisi töihin taas mennä, jännällä oon miten selkä reagoi.
Painonpudotuksen suhteen on menty hurjasti asioissa eteenpäin! Joulukuussa lähti lähete Jorviin, sain kirjeen, että aika lääkärille on 4.3! Joudun käymään vatsalaukuntähystyksessä, joka on jo heti tulevana maanantaina. Kerroin hoitajalle puhelimessa paniikkikohtauksista, pelkään meinaan kuollakseni tota toimenpidettä.
Aada on kotiutunut todella hyvin meille. Sen kanssa menee todella hyvin ja ulkoilut sujuu. Aivan ihana mummeli ❤️
Leevin kuoleman jälkeen päätin heti, että otan tatuoinnin Leevin muistolle. Nyt sit vihdoin sain sen iholleni ja tykkään kovin ❤️ Kävin Mustiolla Ronjabergtattoossa ottamassa kuvan.
Polku kohti leikkausta etenee ja yritän tänne päivitellä kuulumisia heti kun on uusia juttuja ☺️
On kyllä ollut melkoista sekametelisoppaa tämä syksy. Oli mulle todella kova paikka luopua Leevistä ja päästää irti. Koti tuntui mahdottoman tyhjältä ja hiljaiselta. Ei enää Leevin tassujen ääntä vasten laminaattia, tuhinaa sängyn vierellä kun käydään nukkumaan, sitä todella ärsyttävää haukkumista ovikelloon.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta n.viikko Leevin poismenon jälkeen huomasin Vihdin koirahoitolan fb sivulla ilmoituksen 11 vuotiaasta mäyräkoirasta, joka etsi loppuelämän kotia. Oma omistaja joutui hoitokotiin ja koira oli nyt koirahoitolassa. Kun näin Aadan kuvan kiinnostus heräsi, laitoin heti viestiä koirasta ja niin lähdimme Vihtiin katsomaan koiraa. Hauskinta tässä on se, että sanoin heti MEILLE EI UUTTA KOIRAA TULE…
Aada kun näki meidät, hän juoksi iloisesti kohti ja antoi miljoona pusua minulle sekä lapsille. Mun sydän suli siihen paikkaan samantien. Päätettiin ottaa viikoksi kokeiluun koira ja katsoa miten sujuu meidän kanssa. Noh lopputulema on se, että koira jäi meille ja on nyt ollut 2vk osana meidän perhettä.
Aadalla on epilepsia ja siihen lääkitys. Tänään käytiin ell vastaanotolla tarkistamassa, että muuten koiralla on kaikki hyvin. Sivuääni kuului sydämestä, mutta koska koira ei voi huonosti, nukkuu hyvin niin seuraillaan. On saattanut olla sivuääni koiralla jo pitkään. Jos ei muuten mitään erikoista tule, niin vasta ensi vuoden puolella mennään uudestaan. Silloin otetaan verikokeet ja hammashuolto tehdään.
Mun oma jaksaminen on ollut koetuksella ja olen ollut töistä sairaslomalla. Havahduin siihen, että nukuin vain 3-4h yössä. Oon saanu vähän voimia kerättyä nyt, toki väsymys on edelleen kova ja päivisin en saa nukutuksi. Huomaan, että kaipaan Leeviä kovin, mutta jotenkin Aadan läsnäolo auttaa käsittelemään surua ja motivoi lähteä lenkille.
Painonpudotuksen suhteen menee hyvin! -20kg meni rikki! Hyvä mä! Ryhmää olisi tämä kk vielä jäljellä ja sitten mietitään jatkon suhteen mitä tehdään. Mua kiinnostaa se vatsalaukunpienennysleikkaus ja olen sen ryhmän vetäjälle kertonut. Jännällä ootan, että miten käy.
Kotona ollessa oon pystyny keskittyy täysin taas itseeni ja omaan hyvinvointiin. Aamulla oon käyny 30-45min lenkin Aadan kanssa ja sitten mennään kotiin, katson yleensä itse telkkaria ja Aada tulee mun jalkojen vierelle sohvalle nukkumaan. Päivällä käydään vähä pienempi lenkki, koska illasta yleensä käydään kunnon lenkillä.
Tänne päivittelen painonpudotus kuulumisia aina heti, kun jotain on.. Varsinki sitten, jos vihreätä valoa leikkauksen suhteen saa.. 🙂
Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren,
aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku – sitä enää kuule en.
Kaipaus ja ikävä on suuri, itku on todella herkässä. Iltaisin on vaikeimpaa, kun Leevi ei tulekkaan enää viereen nukkumaan. Leevi nukkui rauhassa pois eläinlääkärin luona. Oli kyllä yksi elämäni vaikeimpia hetkiä.. Mulla on todella tyhjä olo. Koti tuntuu tyhjälle, vaikka kissat on täällä.. Mun sydän on rikki.
Syyskuu ja syksy alkaa tulla. Reeniä ja rahkaa ryhmä peruuntui, oli tullut peruutus ilmoituksia niin paljon. Harmi, odotin kovin tuota.
Tänään 15.9 alkaa sairaalan ryhmä taas! Aloitin eilen jo kotona syömään ruokavalio ohjeen mukaan.
Tästä syksystä tulee varmasti hyvin raskas. Leeville on kasvanut todella isokokoinen patti pippelin vierelle. On alkanut läähättämään kovin ihan yhtäkkiä, sydän käy kovilla. Eilen sitten olin yhteydessä eläinlääkäriin, joka on Leeviä hoitanut. 28.9 on aika hänen luo, oon jo alkanu valmistautuu siihen, että Leevi ei sieltä enää kotiin meidän kanssa sillon lähde 😭
Kauhea ajatella, että annan luvan nukuttaa koiran ikiuneen, mutta en halua Leevin kärsivän. Nyt se on saanu elää hyvät 12 vuotta meidän kanssa. Oon sille sen velkaa, että ajattelen sen parasta, en omaani. Patti jatkaa kasvamistaan ja mistä sitä tietää, koska alkaa selkeesti heikentämään pissaamista.
On kyllä raskaat paripv ollu, kun ajatuksissa pyörii tuo. Toki kotona annan paljon rapsutuksia Leeville ja eilen sai herkkuruokaa. Miten tän tunteen kanssa pystyy olemaan? 😭
